sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Piilosuolasta


Tiedätköpaljonko elintarvikkeissa on suolaa? artikkeli luetteli 11 yleistä elintarviketta joissa on eniten suolaa. Artikkeli julkaistiin Iltasanomien Ruokala palstalla.

Kirjoitus on luotettava, koska kirjoituksen lähteenä on elintarvikkeiden koostumustietopankki Fineli. Fineli on suomalaisen terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen elintarvikekoostumustietopankki.

 

Kirjoituksen tarkoitus on kertoa ihmisille kuinka paljon suolaa lisätään nykyään elintarvikkeisiin. Tavoitteena on vähentää suomalaisten suolan käyttöä. Tämäntapaiset artikkelit ovat hyviä, koska ihmiset eivät ajattele, että ruuassa voi olla piilosuolaa niin paljon. Artikkelin avulla lukijat alkavat miettiä omia ruokailutottumuksiaan.

Itse olen varovainen piilosuolan kanssa ja yritän välttää sellaisia ruokia joissa sitä on. En kuitenkaan jätä suolaa kokonaan pois ruokavaliostani, koska suola on silti tärkeä keholle.

 

Aikuisille riittää noin 5 grammaa suolaa päivässä, mutta se usein ylittyy tai jopa kaksinkertaistuu piilosuolan takia. Liikasuola aiheuttaa kohonnutta verenpainetta ja muita sydän- ja verisuonisairauksia. Suurin osa piilosuolastamme saammekin leivistä, kastikkeista, säilykkeistä sekä eineksistä. Esimerkiksi tavallisissa Corn Flakes aamiaismuroissa on 1,8 % suolaa.

Jos ei halua syödä piilosuolaa, kannattaakin laittaa itse ruokaa einesten sijasta. Itse voi päättää kuinka paljon suolaa laittaa.

 

Vaikka suolasta puhutaankin mediassa lähes aina huonoon sävyyn, pitää kuitenkin muistaa kuinka tärkeää se on meidän hyvinvoinnille. Suolan puutteesta voi tulla oireita, kuten väsymystä ja päänsärkyä.

-Anonyymi-
 




1 kommentti:

  1. Suolan (natriumkloridi, NaCl) lähteet voivat tosiaan olla yllättäviä, kuten leipä. Saamme leivästä paljon suolaa, koska syömme sitä kohtuullisen paljon päivittäin. Vähäsuolaisen leivän käyttö vähentäisi merkittävästi suomalaisten suolan saantia, mutta jostain syystä tarjolla on edelleen aika vähän vähäsuolaisia vaihtoehtoja.

    Vähäsuolaisempia vaihtoehtoja on myös esimerkiksi ketsupeista. Samoin valmisruoissa on paljon eroja suolapitoisuuden suhteen. Kaikki einekset eivät suinkaan ole voimakassuolaisia.

    Mihinkään äärilaitaan ei tosiaan kannata mennä suolan käytön suhteenkaan eli kaikkea suolaa ei tarvitse yrittää vähentää pois ruoasta. Liian vähäinen suolan saanti on kuitenkin erittäin harvinaista ja vaatii todella yksipuolista syömistä, niin yleisesti suolaa (ja erityisesti sitä natriumia, Na, on eri elintarvikkeissa).

    Fineliä kannattaa käydä kurkkaamassa, jos ruokien ravintosisältö kiinnostaa. Finelissä on myös ns. ruokakoritoiminto, jossa voi laskea esim. yhden päivän tai aterian osalta kuinka paljon on ko. päivän tai aterian energiasisältö.

    VastaaPoista