torstai 16. toukokuuta 2013

Istumisen vaarat

Luin Iltalehdessä julkaistun tuoreen artikkelin ”Istuminen voi tappaa, katso tämän päiväntärkeät suositukset”. Kyseisessä artikkelissa käsitellään suomalaisten ihmisten liiallista istumista ja siitä seuraavia ongelmia. Mitä enemmän aikaa käytetään istumiseen, sitä suuremmaksi kasvavat mm. ennenaikasen kuoleman, sepelvaltimotaudin, tyypin 2 diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän riskit. Yhä usemman työmatkat, työpäivä ja vapaa-aika kuluvat istuma-asennossa. Paavo Nurmi- keskuksen lääkärin Harri Helajärven mukaan suomalainen istuu päivittäin keskimäärin 7 tuntia. Istumisen pitkä kokonaiskesto ja erityisesti sen yhtäjaksoisuus voi olla hyvinkin haitallista.
 
Artikkeli julkaistiin 12.5.2013 Ilta-Sanomien nettisivujen terveysosiolla. Kirjoitus on mielestäni luotettava, sillä sivustolla näkyy tarvittavat lähteet ja tiedot mistä Ilta-Sanomat on saaneet tietonsa.

Artikkelin tarkoitus on mielestäni herättää ihmisiä ja saada heidät miettimään omia tottumuksiaan ja näin muuttamaan tapojaan ihan pienin askelin, esimerkiksi vaihtamalla hissin kerrankin portaisiin. Jo pienillä muutoksilla saa suurta aikaan. Artikkelissa mainittiin, että voisiko työkaverilla käydä sanomassa asioita sähköpostin sijaan henkilökohtaisesti tai voisiko printterin siirtää vähän kauemmaksi, niin että siinä samalla tulisi vähän liikuttua. Monet ihmiset eivät varmaankaan tajua asian vakavuutta, sillä istuminen on nykyään niin yleinen asia. Jos joutuu istumaan työssä, koulussa tai istuu ihan muuten vaan paljon, niin pitäisi ainakin muistaa kunnollinen liikunta ja ns. ”palautuminen”. Mitä enemmän istuu, sitä tärkeämpää liikunta on.

On hyvin huolestuttavaa, että jo hyvin nuorilla saattaa kulua jopa puolet päivästä istumiseen. Ensin istutaan koulussa monta tuntia ja sen jälkeen istumista jatketaan kotona tietokoneen ääressä. Voisiko ehkä joitain oppitunteja koulussa tai työpaikkojen kokouksia järjestää istumisen sijaan seisten? Nuoria ja miksei aikuisiakin tulisi varoittaa liiallisen istumisen haitoista ja opastaa heitä tekemään terveyttä edistäviä muutoksia arkeensa.

 
Sanna H.

 

http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288564343947.html

 

Astma lisääntynyt Suomessa

Lyösin iltalehden nettisivulta artikkelin "Astma lisääntynyt Suomessa", joka on julkaistu 2.5.2013.

Allergia- ja astmaliitto ovat kertoneet että, astmaa sairastavien määrä on lisääntynyt viime vuosina 1990-lukuun verrattuna. Vaikka se on ollut kasvusuuntainen, sairastavuus ovat Suomessa vähentyneet, joka kertoo siitä että, lääkitys ja omahoidon hallinta on parantunut.

Pidän iltalehden nettisivua luotettavana lähteenäja, myös artikkelin mukaan tiedot on saatu Allergia- ja astmaliittosta. Mutta kuitenkin lehdessä aina liiotellaan, saadakseen enemmään lukioita.

Artikkeli ei oikein yllätänyt minua, koska astman esiintyvyys on lisääntynyt viime aikoina. Astman periytyvyys on voimakasta. Myös tämä teksti viittaa siihen, että ympäristötekijät myös vaikuttaa, ilmaantuuko astmaa vai ei. Varsinkin kevät on erityisen tukalaa aikaa astmaatikolle, jolla on myös siitepölyallergia.
 
Neda N.
 

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Ajokiellot yleistyvät

Ylen uutissivustolla on uutinen, joka kertoo ajokielloista joita määrätään

nykyään useammin kuin ennen. Uutisen mukaan ajokieltoja annetaan näistä syistä:

päihteet, terveydentilan muutokset, alkoholi ja huumausaineet. Uutisen pääaiheena

on ajokieltojen anto ikäihmisille joilla voi olla terveydellisiä esteitä ajaa autoa. Kyseinen uutinen julkaistiin yle.fi:n uutissivustolla. Pitäisin myös uutista suhteellisen luotettavana.

                Omasta mielestäni uutisointi on suhteellisen tärkeä, koska autoa saisi-

vat ajaa vain ne ihmiset jotka ovat terveydellisesti kykeneviä siihen. Tässä viit-

taan siihen, että esimerkiksi osalla ikäihmisistä saattaa olla sairauksia, jotka voivat

hidastaa reaktio tai näkökykyä. Uutisessa myös kerrotaan, että noin 600000 yli

70-vuotiaalla on voimassa oleva ajokortti. Omasta mielestäni se on todella suuri

luku, koska tuskin jokainen yli 70-vuotiaista on täysin terveitä, jotka ovat kykene-

viä ajamaan turvallisesti. Uutisessa mainitaan kanssa se että sitä on mahdotonta tie-

tää, että kuinka moni yli 70-vuotiaista ajaa autoa.              

                  Onhan se myös totta, että osa näistä ikäihmisistä ovat terveitä ja pystyvät

ajamaan autoa samalla tavalla kuin nuoremmatkin aikuiset. Näillä ikäihmisillä

on myös todella paljon enemmän kokemusta autolla ajamisesta kuin 20-vuotiailla.

               Ovathan nämä ikäihmiset myös todellinen turvallisuusriski liikenteessä.

Uutisessa kerrotaan, että ikäihmiset voivat esimerkiksi ajaa hitaammin kuin nope-

usrajoitus sen sallisi. Kyllähän sen myös aina joskus huomaa kun on auton kyydis-

sä ja edessä oleva auto ajaa todella hitaasti ja kun auton ohi menee ja auton kuskina

on yleensä vanha ihminen. Tämä voisi esimerkiksi johtua siitä, että jos näkökyky

heikentynyt niin he eivät välttämättä huomaa tai nää tarpeeksi hyvin nopeusrajoituskylttejä.

                Omasta mielestäni ehkä yli 70-vuotiailla pitäisi lisätä terveystarkastuksia,

jotta he pystyisivät ajamaan autoa turvallisesti. Onhan myös ajokortti tärkeä oikeus

vanhuksille niin voi olla vaikeaa viedä se heiltä pois sen jälkeen kun he ovat ajaneet

vuosikymmeniä.
 
Jesse M.
 

               

Säästä sydäntäsi


Valitsin kirjoituksen, jossa kerrotaan ”paremmista” valinnoista sydämelle. Artikkelin otsikko on ”Säästä sydäntäsi” ja se on julkaistu Iltalehti.fi – sivulla. Teksti kertoo 15 yksinkertaista ja helppoa asiaa, joilla pystyt auttamaan sydäntäsi voimaan paremmin. Vinkkeihin kuuluivat mm. elämästä nauttiminen, itsestään selvä tupakoinnin lopettaminen, liikunta ja riittävä lepo. Myös esim. marjojen, kasvisten ja kalan syöminen on suositeltavaa.

Kirjoituksen tavoite on ehkä tuoda ihmisten tietoisuuteen se, miten ns. vaivattomasti voit pidentää elinaikaasi ja parantaa sydämesi terveyttä. Mieleeni tuli myös, että nämä samat asiat estävät ihmisten ylipainoa ja esim. ensimmäisen asteen diabetesta lapsilla.

Pidän kirjoitusta melko luotettavana vaikka se on julkaistu iltalehden sivuilla, koska vinkkien antajien nimet on kerrottu tekstin alapuolella.

Adeliina U

http://www.iltalehti.fi/sydan/201305100144349_sd.shtml

tiistai 14. toukokuuta 2013

Osaatko juoda oikein



Artikkeli löytyi Huippukuntoon nettisivulta, jossa on paljon päteviä vinkkejä ”hyvään elämään”.
Tässä artikkelissa Osaatko juoda oikein  annetaan neuvoja kuinka juoda tarpeeksi ja sopivasti nestettä. Kahvia ja teetä tulisi juoda rajoitetusti. Tuoremehut ja limonaadit ovat todella sokerisia ja niitä pitäisi välttää. Maitotuotteet ovat terveellisimpiä vähärasvaisina tai rasvattomina. Alkoholijuomat kuivattavat kehoa ja niiden ohella pitäisi nauttia muita alkoholittomia juomia. Artikkelissa korostetaan myös kuinka tärkeää on juoda vettä, onhan se on paras ruokajuoma.

Artikkeli ja ehkä koko sivustokin pyrkii kertomaan, miten terveyttä on tärkeää vaalia ja hoitaa. Tekstistä saa hyvin tietoa eikä se syyllisty terveysterroriin. Siinä korostetaan muun muassa, että ihmisten pitäisi juoda terveellisemmin. Ehkä meille ei ole aivan itsestään selvää esimerkiksi, kuinka epäterveellistä on juoda tuoremehuja litroittain päivässä. Pidän lähdettä ja artikkelia luotettavana, sillä  asiat olivat minullekkin jo tuttuja ja olen kuullut niistä kerrottavan monesti.

On hyvä juoda paljon vettä ja usein, että aineenvaihdunta toimisi. Välillä saa juoda limonaadeja ja kyllä tietenkin alkoholia sitten täysi-ikäisenä. Ja onko järkevää juoda 400 kaloria sisältävää energiajuomia päivittäin. Nesteen hankkimisessa on vain hyvä pitää pää mukana ja vältettävä epäterveellisiä juomia.


Siiri R

http://www.huippukuntoon.fi/ravitsemus/osaatko-juoda-oikein-mitä-ja-kuinka-paljon

Fitness blogit

Luin Linda Manuellan neljäs toukokuuta kirjoittaman blogitekstin (http://lindamanuella.blogspot.fi/ ), jossa hän kirjoittaa urheilumotivaatiosta, kertoo omasta treenistään, kipeisiin lihaksiin auttavasta kuumakivihieronnasta, ja muutenkin omasta elämästään ja treenaamisestaan.

Linda Manuella on 20-vuotias vastavalmistunut personal trainer, hänen blogitekstinsä koskevat yleensäkin juuri terveellisiä elämäntapoja, urheilua ja erityisesti hänen omia treenejään.  Hän on itsekin ollut ylipainoinen ja alipainoinen, ennen kuin innostui terveellisistä elämäntavoista ja urheilullisesta vartalosta, joten mielestäni hän on oikea henkilö kannustamaan muita ihmisiä elämään terveellisesti ja urheilemaan. Uskon monen saavan paljon motivaatiota ja hyviä ohjeita hänen blogistaan.  Pidän Linda Manuellaa luotettavana kirjoittajana aiheesta, vaikka kyseessä on henkilökohtainen blogi, koska hän on itse alan ammattilainen.

Nykyään fitness ja terveys blogit ovat todella yleisiä ja suosittuja.  Todella moni bloggari tuntuu nyt kirjoittavan esimerkiksi vaatteiden tai muun lifestylen lisäksi urheilusta ja terveellisistä elämäntavoista. Lisäksi on blogit, kuten Linda Manuellan blogi, joka kertoo pääasiassa juuri terveellisistä elämäntavoista ja liikunnasta. Ihmisten seuraamat ja jopa ihailemat bloggarit varmasti saavat monet ihmiset elämään terveellisemmin ja urheilemaan.  Fitness blogit ovat todella hyvä muoti-ilmiö, koska jonkun toisen treenaamisen ja kehittymisen seuraaminen antaa oikeasti motivaatiota ja hyviä neuvoja ja saa lukijat lähtemään itsekin esimerkiksi salille.

Mai M

Liikaa istumista


Kirjoituksessa kerrotaan, että liika istuminen suhteutettuna liikuntaan voi altistaa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoille ja monille muille vakaville sairauksille esim: sepelvaltimotaudit, tyypin 2 diabetes ja metabolis.  Suurin osa kirjoituksesta kummiskin puhuu siitä, että ihmisen Pitäisi harrastaa enemmän hengästyttävää liikuntaa sillä teknologian kehittymisen myötä hyöty liikuntaa tulee vähemmän.

                      Kirjoitus julkaistiin iltasanomissa ja tarkoitus on saada ihmiset liikkumaan enemmän. Kirjoitus on muuten mielestäni melko luotettava lukuun ottamatta otsikkoa joka on harhaan johtava koska kirjoituksen pää aihe oli kuitenkin se, että pitäisi liikkua enemmän, koska ihminen istuu enemmän nykypäivänä. Kirjoituksessa puhutaan asiaa mutta mielestäni vähän liioitellaan istumisen haitallisuutta. Voi olla, että kyseinen lääkäri on vain tajunnut, että ihmiset tarvitsevat lisää liikuntaa ja ”keksinyt” tällaisen tutkimuksen jotta ihmiset harrastaisivat enemmän liikuntaa.

 Eino P.                  

http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288564343947.html