tiistai 23. huhtikuuta 2013

Liikalihavuus nousussa


 


Riitta Heiskasenkirjoittamassa uutisessa liikalihavuus on noussut huolestuttavan paljon. Hän informoi, että lihavuus ylittää aliravitsemuksen kuolintapauksissa, sekä Suomessa ja muissa maissa. Suomi on myös päässyt maailman liikalihavuus listan kymmenen kärkijoukkoon. Ratkaisuna paino-ongelmaan olisi uutisen mukaan suolan rajoittaminen ja tuoreiden hedelmien parempi saatavuus.


Alkuperäisartikkeli on julkaistu arvostetussa kansainvälisessä lääketieteellisessä lehdessä nimeltään Lancet, jota Iltasanomat ovat siteeranneet pintapuolisesti. Uutisen tavoitteena on informoida kansalle maailmanlaajuisesta terveysongelmasta. Iltasanomat pyrkivät tekemään tästä populistisen lehteä myyvän kirjoituksena, jossa on toki paljon tärkeää ja asiallista informaatiota.

Mielestäni Lancet on hyvin luotettava, kun taas Iltasanomat on pinnallinen lehti.


Tekstissä kerrottiin, että kyseinen terveysongelma ratkaisuina olisivat suolan rajoittaminen ja tuoreiden hedelmien parempi saatavuus. Tämä ei tosiaan riitä paino-ongelman hallitsemiseksi. Itseasiassa tuoreita hedelmiä on suomessa saatavana ympäri vuoden. Ruokavalioon tulee tehdä paljon muitakin muutoksia, myöskin liikunnan lisääminen ensiarvoisen tärkeää.


lähde: http://www.iltalehti.fi/elintavat/2012121716459442_el.shtmlL


Mikael 12c

1 kommentti: